torstai 29. toukokuuta 2014

Helatorstain mätsäri

Kuva: Laura P.

Lähdimme tänään Lennun kanssa 'pitkästä aikaa' mätsäröimään Pohjois-Karjalan Seurakoirien hallille. Sateisen sään takia olikin ihan mukavaa, että mätsäri voitiin järjestää sisätiloissa, vaikkakin tilaa hallissa ei kovin paljoa ollut kehien ulkopuolella hengailuun.

Olimme Lennun kanssa kuudennessa parissa ja parina oli sama alaskanmalamuutti, joka oli parinamme aivan ensimmäisessä mätsärissämme! Tuomarina meillä oli aivan hirmuisen mukava nainen, joka perusteli valintansa monipuolisesti ja kannusti kaikkia todella mukavasti. Lennu esiintyi ihan mukavasti, tosin seisominen ei tänään maistunut ihan samaan tapaan kuin yleensä. Vähän oli pönöttäminen rauhatonta steppaamista välillä, mutta loppujen lopuksi todella hyvin Lennu malttaa aina, vaikkei olisikaan ihan oma itsensä. Lennu kuitenkin ravasi mielestäni todella hyvin, ehkä paremmin kuin koskaan (mitä nyt itse sitä pystyin havainnoimaan). Lopputuloksena punainen ruusuke.

Punaisten kehää ei tarvinnut onneksi mitenkään mahdottoman kauaa odottaa. Lennun kehän ulkopuolinen käyttäytyminen on välillä varsin rasittavaa, kun se tuntuu aivan päättömästi haukkuvan tutuille koirille leikin toivossa. Odottaessamme jossain kauempana keskenämme, ei tätä ongelmaa ole. Hallissa ei tilaa tähän kuitenkaan kovinkaan paljoa ollut.

Punaisten kehässä meitä juoksutettiin parissa eri ryhmässä ja tämän jälkeisistä seisotuksista tuomari valitsi neljä jatkoon päässyttä. Me kuuluimme tähän joukkoon yhdessä hurmaavan Bella-pehkon kanssa. Neljäs sijoitettiin, Bella osoitettiin kolmannelle sijalle ja sitten kaksi parasta juoksutettiin vielä kerran ympäri. Ja niinhän siinä kävi, että meidän osoitettiin ykkösiksi!

BIS-kehään saimme kaveriksi Annan Myrnin, joten kannustusjoukkojakin löytyi kehän laidalta! BIS-kehässä seisoskelu se Lennusta vasta tyhmää olikin, ainakin aluksi. Tuomarit siihen totesivatkin, että pennulla taitaa jo maltti loppua, joten lähdetään ravaamaan. Pari kierrosta ravasimmekin ja Lennu meni taas hienosti. Tämän jälkeen myös pönötys sujui paremmin, palkkasin alakautta, niin Lennu teki vähemmän sitä eteenpäin hivuttautumista, mitä se on nyt alkanut vähän tekemään. Koiria alettiin sijoittaa vitosesta aloittaen, eikä meitä vielä kutsuttu siinä vaiheessa! Lennu pönöttikin tässä vaiheessa taas paljon, paljon paremmin. Myrn sijoitettiin neljänneksi ja pian sijoittamatta olivat enää Lennu ja avoimen luokan suomenajokoira. Meidät juoksutettiin vielä kerran ympäri ja viimeisen seisottamisen aikana tuomarit perustelivat valintaansa ja kehuivat molempia koiria oikein vuolaasti. Lopulta meidät kutsuttiin ykköseksi! Mahtava Löllö!

Viihdytettiin vielä jäljellä ollutta yleisöä sekä tuomareita, minä kaikki palkinnot sylissä ja Lennu riepotellen palkintoleluaan niin kovasti, että se riuhtaisi itsensä miun otteesta. Siellähän se sitten rallatteli, lelunsa kanssa ja nauratti paikallaolleita voitonjuhlillaan. On se yksi ihana hölmö kyllä.

Viikon sisään Lennu on tienannut melkein 10 kiloa ruokaa itselleen - on se kätevä kun koira huolehtii omasta elannostaan!

7 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)