tiistai 13. toukokuuta 2014

Sinne meni talviturkki!


Lennu päätti heittää tänään talviturkkinsa hieman eri tavalla kuin mitä olin ajatellut. Lennuhan ei ole kahlausta enempää veteen tutustunut ennen tätä päivää.

Oltiin siis iltalenkillä hetki pienen lammen rannassa ja Lennu kastoi vähän jalkojaan. Kun mie olin jo lähdössä kävelemään lammelta pois, näin kuinka Lennu juoksi vauhdilla kohti lampea ja hyppäsi, pommina. Sydänhän siinä oli pysähtyä, kun pentu oli hetken upoksissa, mutta onneksi se nousi kuitenkin nopeasti pintaan ja lähti uimaan kohti tuota pientä saareketta. Sinne se myöskipusi, vaikka mie huutelin sitä rantaan. Lennu nuuskutteli hetken saarellaan ja vinkui vähän, mutta tarpeeksi sille lirkuteltuani se hyppäsi samalla tyylillä takaisin lampeen ja ui rantaan. Kehuin aivan mielettömästi ja annoin nameja. Yllättävää kyllä, se vaikutti hyvin iloiselta, häntä vaan heilui aivan mahdottomasti kun sitä kehuin ja Lennu kiemurteli jaloissani. Onneksi selvisin taas pelkällä säikähdyksellä, joku päivä tää pentu vie miulta terveyden näillä kommelluksillaan. Toivotaan, että tämä nyt sentään tarkoittaa sitä, että miulla on kesällä innokas uimari seuranani eikä sitä, että herra traumatisoi itse itsensä lampiseikkailussaan.



Herra joutui elämänsä ensimmäiseen kokovartalopesuun kotiin päästyämme. Sopivampaa ajankohtaa ei varmaan olisi tälle uimareissulle voinut olla, sillä minulla oli aikeissa pestä Lennu tänään joka tapauksessa.

Muuten meille ei kuulu mitään kovin ihmeellistä. Lauantaina kävimme pyörähtämässä mätsärissä, jossa Lennu sai punaisen nauhan, mutta ensimmäisen kerran mätsäriurallaan ei sijoittunut. Pentuja, ja hienoja sellaisia, olikin paikalla liki 40, joten ihmekös tuo! Kotona ollaan treenailtu lähinnä sivulletuloa ja seuraamisen alkeisjuttuja, torstain tokoja odotellessa!

Lopuksi tämän päivän lenkiltä vielä video Lennun hepulista hiekalla:

2 kommenttia:

  1. Miksi koirat saa aina hepulit hiekalla? :D
    Varmaan Lennusta kehkeytyy kesän aikana oikeen vesipeto, kun noin rohkeasti loikkasi veteen :) Meilläkin Maire alkuun vähän pelkäs vettä, mutta nykyään se on meressä/järvessä heti kun silmä välttää... Tessa tyytyy vielä räkyttämään rannalla, mutta eiköhän sekin innostu uimisesta, kunhan kerran uskaltautuu kastautumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se upottaa ja on näin ollen äärimmäisen jännittävää! Lennu kyllä saa hepuleita aikaiseksi varsin monesta asiasta :D

      Mie kyllä kovasti toivon, että Lennusta vesipeto kuoriutuisi! Luulisi, että Tessakin voisi innostua uimisesta kun on kuitenkin vanhempi uimari josta ottaa mallia. Miekin ajattelin, että voisin viedä Lennun (ekaa kertaa :D) uimaan jonkun kaverin mielellään uivan koiran kanssa, mutta eipä myö ihan sinne asti päästykään. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)