sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Mätsäröintiä ja hallittavuuden testausta


Kuvat: Ilona K.

Kävimme tiistaina pitkästä aikaa mätsäreissä! Lennu oli nyt ensimmäistä kertaa junnuluokassa, jonka ikähaitari oli mielestäni aika suuri, yhdeksästä kuukaudesta kahteen vuoteen. Lennu oli kaikin puolin aika samanlainen mätsäröijä kuin aina ennenkin, tosin ehkä kehän laidalla hengailussa on jopa tapahatunut jonkunlaista kehitystä. Lennu ei ole enää aivan koko ajan äänessä, vaikka toki välillä pitää jotain ohjelmaa keksiä tylsän odottelun ajaksi. Tuomarina toimi Laura, mikä oli ihan jännää vaihtelua! Lennu ei kuitenkaan millään tavalla reagoinut tuttuun tuomariin. Lennu sai kauniista käytöksestään palkinnoksi punaisen nauhan.

Junnuja oli mätsärissä todella paljon ja niiden arvostelu venähtikin paljon muita luokkia pidemmäksi. Nauhakehien aikana alkoi olla jo melkoisen hämärää. Punaisten kehässä Lennu pääsi muistaakseni kahdeksan parhaan joukkoon, mutta ei sijoittunut.



Tänään kävimme agilityn alkeiskurssin hallittavuustestissä. Testi meni kaikilta osin tosi hyvin, Lennu keskittyi hyvin ja teki kaikki vaadittavat asiat mukavasti. Koska kyseessä olemme me, piti kuitenkin keksiä jotain jännää ylimääräistä... Lennu lähti leikkiosuuden lopussa, ennen kuin olin kytkenyt sen takaisin kiinni, tyypillisellä tasajalkapeurapompullaan rallattelemaan kohti viereistä kenttää, jossa treenattiin agilitya. Hienosti kuitenkin tuli samantien kutsusta takaisin, hypäten paluumatkalla putken yli. No, ei tuo kai niin vaarallista ole, mutta itse olisi pitänyt olla vähän paremmin hereillä ja ottaa Lennu kiinni ennen kuin alkaa keskustelemaan testaajien kanssa.

Nyt vain jännätään, miten meille käy!

// Ja hyvin kävi, päästään agiliitämään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)