lauantai 16. toukokuuta 2015

Varkaus KV

Tänään lähdimme Inkan kyydissä seitsemän aikoihin kohti Varkautta ja kansainvälistä koiranäyttelyä, johon oli ilmoitettu yhteensä 13 nahkaa. Saapuessamme paikan päälle ilma näytti äärimmäisen uhkaavalta, taivas oli täysin harmaa ja tuuli kylmä. Ennen kehän alkua alkoi olla selvää, että Lennun aamulla hyvältä näyttäneet korvat tulisivat nousemaan kehän aikana pystyyn silkasta kylmyydestä. Ainoan junioriuroksen jälkeen olimmekin sitten kehässä. Myös nuoria uroksia oli ainoastaan yksi ja kehät olivat valtavat, joten tilaa juosta oli ruhtinaallisesti!

Romanialainen tuomarimme juoksutti meidät ensin kerran ympäri, sitten edestakaisin ja tämän jälkeen alkoi tuttu koiran kopelointi. Varkaudessa erilaista oli kylläkin hampaiden katsominen, sillä jylläävän tautiepidemian takia handlerit näyttivät itse tuomarille hampaat. Tämä käytäntö voisi kyllä tulla jäädäkseen. Tuomari arvosteli koirat pitkän kaavan mukaan, kädet alkoivat olla loppua kohti melko lailla kohmeiset. Lopulta kuulin tuomarin suunnalta sanat "very good" ja Erittäin Hyväksi Lennu hetken kuluttua todettiinkin!

"Correct in size and type, but not in good show condition. Correct head. Good stop. A little too soft ears. Correct neck with little jawlap. In the movement topline too soft. Correct group. Parallel front. A little straight in front angulations." EH NUK1

Loppupäivän sainkin viettää shelttikehän laidalla, ensin värjötellen ja sitten auringonpaisteessa valokuvaten. Myös myyntikojut tuli kierrettyä ja mukaan tarttui tällä kertaa Berran treenitasku (vain 15 eurolla!) sekä kivalla kuosilla varustettu näyttelykansio. Ensi kerran kirmaillaan kehässä kolmen viikon päästä Riihimäellä, nyt onkin suorastaan näyttelyputki päällä tämän kesän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)