lauantai 16. huhtikuuta 2016

Koulutustunnusta mie metsästän...


Lähdettiin tänään metsästämään viimeistä alokasluokan 1-tulosta ja koulutustunnusta Pieksämäeltä. Olo oli pari viikkoa ja vielä viikkoa ennen koetta tosi hyvä ja itsevarma, koska tiesin, että osataan kaikki liikkeet todella hyvin. Tällä viikolla on kuitenkin sattunut kaikenlaista (mm. kaukot "hajosivat" eli Lennu ei yllättäen noussutkaan istumaan) ja itsevarmuus ropisi pitkin viikkoa varsin tehokkaasti matkasta. Eilen illalla jännitti jo aivan hirveästi, mutta sain kuitenkin nukuttua ihan hyvin, olosuhteisiin nähden.

Tuomarina kokeessa oli Tommi Varis, joka antoi varsin avokätisesti pisteitä ainakin alokasluokkalaisille. Alokasluokassa oli viisi koirakkoa, joten olimme kaikki samassa paikkamakuurivissä. Paikkis hirvitti minua eniten, koska alla oli parin viikon takainen istumaan nouseminen kesken kaiken ja lisäksi Lennu on ottanut todella herkästi häiriötä toisten käskyistä (mm. edellisessä kokeessa, möllikokeessa sekä monissa treeneissä). Me olimme paikkamakuurivissä viimeisenä eli saimme kuunnella neljän muun koiran käskytyksen ennen omaa vuoroa. Mutta Lennu istui hienosti perusasennossa eikä edes nytkähtänyt mennäkseen maahan! On sitä kyllä treenattukin! Hienosti nousi Lölö myös ensimmäisellä käskyllä istumaan ja saatiin kokeen ensimmäinen kymppi plakkariin. Fiilis oli aivan mieletön kehästä poistuessa ja palkkasinkin Lennun ihan kunnolla hyvästä suorituksesta. Valitettavasti hyvä fiilis ei kantanut kovin pitkälle yksilösuorituksessa, jossa olimme vuorossa viimeisenä. Pisterivin perusteella koe meni ihan hyvin, mutta oma kokemus kokeesta oli melko toisenlainen.

Pisteet näyttivät tältä:

Paikalla makaaminen 10 HIENO!
Seuraaminen 8 Ihan perusseuruuta, tosin yksi perusasento jäi tekemättä ja viimeisessä täyskäännöksessä häröili jotain ja tekikin saksalaisen?
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 Muuten oikein hyvä, mutta istumiseen tarvitsi TAAS kaksi käskyä... Vaikka näitäkin on treenattu nyt ihan tuhottomasti.
Luoksetulo 8 Hyvä vauhti, mutta ei tullutkaan suoraan eteen... Istui johonkin eteentulon ja perusasennon välimaastoon.
Noutoesineen pitäminen 10 Miusta vähän mälväsi kapulaa, mutta tuomari ei vissiin huomannut.
Kauko-ohjaus 0 Sieltähän se meijän tokouran ensimmäinen nollakin tuli. Lennu ei noussut istumaan vielä kolmannellakaan käskyllä. Meijän bravuuriliike, jonka takia nyt meni ykköstulos ohi. Estehyppy 7 Lennu hyppäsi kyllä hyvin, mutta ei ollut tulossakaan eteen vaan sujahti ohi lähellä olevalle törpölle haistelemaan... Pyysin sitten suoraan sivulle sieltä.
Kokonaisvaikutus 8

Kehästä lähtiessä fiilis oli vielä ihan ok ja palkkasin Lennun normaalisti. Vein Lennun autoon ja rupesin kelaamaan suoritusta uudestaan päässäni ja loppujen lopuksi ainoat liikkeet mistä suoriuduttiin tasollamme (tai vähän ylikin) oli paikkis ja kapulanpito. Loput olivat aikamoisia riman alituksia. Palkintojenjaossa sitten kuulinkin, että meille kertyi pisteitä 154, jolla irtosi siis 2-tulos ja luokan 3. sija. Harmitti (ja harmittaa edelleen) aivan vietävästi, sillä tiedän että me osataan nämä jutut, mutta aina pitää kuitenkin kokeissa sekoilla.

Analysoin kovasti sitä, miksi Lennu teki hommia tänään niin kuin teki. Oliko sillä vain huono päivä vai ottiko se miun jännityksestä itseensä (toisaalta, ei ole kyllä sitä aikaisemmin mielestäni kauheasti tehnyt, koska mie jännitän aina). Olinko mie jotenkin muuten erilainen kokeessa ja Lennu reagoi siihen? Vai, ja tämä on se pahin vaihtoehto, onko se jo oppinut yhdistämään koetilanteen palkattomuuteen ja sen vire ei vain kestä tästä syystä loppuun asti. Se on oikeasti miun pahin pelkoni. Ollaan treenattu palkattomuutta (ketjuttamalla) ja se on mennyt miusta hyvin. Mutta onko sitä kuitenkaan tehty tarpeeksi ja oikealla tavalla?

Nyt ensijärkytys alkaa väistyä, kävimme tekemässä onnistuneen palauttavan treenin, oikein hyvän mielen treenin, ja tulevaisuus näyttää taas vähän valoisammalta. Muistin palauttavaa treeniä tehdessäni, että olin jättänyt Lennun kaukoissa väärällä käskyllä ja sekoilu saattoi hyvin johtua siitä. Ensi kuussa taidetaan kuitenkin lähteä kokeeseen, vaikka ensireaktioni olikin "ei enää ikinä"!

2 kommenttia:

  1. Meillä on ihan sama ongelma kaukoissa! Yhdessä vaiheessa Tosca teki ne jo tosi varmasti ja nopeasti ja näppärästi, mutta nyt se on taas alkanut jumittelemaan ihan tosissaan tota istumaan nousua :/ Vaikka me nyt ollaan ihan aloittelijoita muutenkin :D

    Tsemppiä treeneihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaukot on aina ollut meidän bravuuriliike, mutta nyt sitä jähmeyttä tosiaan on. Sitä istumaan nousemista kannattaa teidän(kin) nyt vaan vahvistaa tosi paljon, että koiralle tulee fiilis että se on parasta ikinä. Sitä myökin nyt meinataan tehä. :)

      Kiitos samoin!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)